Powered By Blogger

lauantai 27. joulukuuta 2014

361. kuppi



Tontun juomaa vai paholaisen juomaa?

Vielä oli purkin pohjalla piparkakkukahvia aamukahviksi





Ei liene epäselvää, että otan paljon valokuvia. Minulla on ollut tapana myös teettää kuvat oikeiksi paperisiksi kuviksi. Nyt olisi jälleen uuden tilauksen tekemisen aika. Jokunen kuva on tullut vuonna 2014 otettua :) Aikaisemmin laitoin kaikki kuvat kansioihin, nykyään järjestelen ne IKEAn laatikoihin. Olisi vielä järjestettävääkin...



Kaupassa piipahdettiin sen verran, että Kuopus sai luistimet. Kuvatalkoot jatkuivat...



Päivällä juotiinkin glögiä, joulu jatkuu ;)





Tänään aloitin pitkästä aikaa kirjan lukemisen -on ollut vähän muita kiireitä :)

Stewart Lee Allen, PAHOLAISEN JUOMA:

"Kahvi on matkannut Afrikasta kaikkialle maailmaan ja käännyttänyt kaikki juomaan tutustuneet kansat ystävikseen. Paholaisen juoma on kiehtova matkakertomus, jossa jäljitetään pienten papujen taivalta Afrikasta Intiaan, Eurooppaan ja uudelle mantereelle. Matka alkaa runoilija Rimbaud’n hylätyistä majapaikasta Kenian Hararessa ja huipentuu yritykseen löytää Yhdysvaltain kehnoiten keitetty kupillinen keskilännen taukopaikoilta."

Takakansiteksti


Iltakahvin aikaan tuumailin sitten, että onko tämä nyt sitten tontun juomaa vaiko paholaisen juomaa...


Lennokkaasti kirjoitettu ja sujuvasti suomennettu. Ja koska tykkään sekä matkakertomuksista että kahvista, niin luulisi minun nauttivan kirjasta!




Saako olla kuppi kahvia?


2 kommenttia:

  1. Mä olin niin varma, että olet tuon kirjan jo aiemmin lukenut, mutta olipa kivaa, että et ollutkaan :) t. sen lahjoittanut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tontulleni! En ollut lukenut, mutta nyt luen suurella nautinnolla. Plus että kirjahyllyssäni oli juuri tuon kirjan kokoinen kolo, siihen se jää pysyvästi! Joitakin kirjoja tulee ja menee, tämä jää!

      Poista