Powered By Blogger

torstai 31. heinäkuuta 2014

204. kuppi



Budapest

Olimme totisesti ansainneet tämän matkustuksesta vapaan päivän Budapestissa. Aloitimme sen nukkumalla tavallista pitempään. Aamiaiselle menimme puoli tuntia ennen sen loppumista.




Herkkusuulle:


Ja santsikuppi


Ja sitten liikkeelle! Paljon käveltiin, mutta ostettiin myös päiväliput ja ajeltiin sekä metrolla että ratikalla.
Tämä oli jo neljäs kertani Budapestissa, mutta aina vaan jaksan innostua.


Mikä kahvila!



Ensin käveltiin Pestin puolella.

Tonavan rantakadulla on tämä lapsenomaisesti kaiteella istuvaa hahmoa esittävä veistos nimeltä Pikku Prinsessa. Ja joen toisella puolella on kuninkaanlinna.


Ketjusilta ja sen takana Kalastajalinnake ja Matiaksenkirkko.


Ketjusillan päitä vartioivat isot kivileijonat.


Ylitimme Tonavan Ketjusillan yli kävellen



Budan puolelta ihastelimme Parlamenttitaloa



Pestin puolelle palasimme julkisilla. Kävimme syömässä järkyttävän kokoiset annokset yhdessä paikallisessa pikaruokalassa. Ja päälle kahvit Starbucksilla :)



Tuplaespressoni



Seuraavat tunnit miellyttivät nuorisoa: Shopping time!!! Victoria's Secret, Stradivarius, Pull & Bear, Bershka ja mitä kaikkea sieltä WestEndistä löytyikään...


Ostokset vietiin hotelliin ja vaikka jalat huusivat jo armoa, niin ei kun mekkoa niskaan ja takaisin kaupungille!




Auringon laskettu jalkojen huutokonserttiin yhtyivät myös vatsat. Siihen huutoon vastattiin hankkiutumalla pizzalle:


Jälkiruokakahvini oli tällä kertaa tällaista herkkua:


http://www.kimbo.co.uk/coffee-blends.aspx


Hotellia kohti. Matkalla nähtiin Budapestin uusin (väliaikainen) nähtävyys Budapest Eye http://visitbudapest.travel/articles/budapest-eye/


Ja päivän päätteeksi olimme yksimielisiä: IHANA PÄIVÄ!!!


203. kuppi



BULGARIA - SERBIA - UNKARI

Aamukahvit  Sofiassa :D


 Amsterdamissa :)


Ja kahvi oli italialaista ;)

http://www.lavazza.com/en/at-home/


Kanvin kanssa sai keksin:


Aamiainen tuotiin valmiina annoksina. Ei ihan minun aamiaiseni...


Mutta lisämaksusta sain toisen kupillisen kahvia


Kahvin mukana tuli molemmilla kerroilla myös aforismikäärö:


Tekstit eivät ihan auenneet...


Respassa oli kiva kirjoituskone. Huomaa punainen tarra oikeassa kyljessä...


Se oli tämä! Joka paikkaan ne suomalaiset ehtivätkin!


Ennen kuin jatkettiin matkaa tehtiin vielä pikainen pysähdys Sofian keskustassa. Pysäköitiin hyvin lähelle Radisson SAS Hotellia, Parlamenttiaukiolle, ja pyrähdettiin ottamassa muutama kuva

Ratsastajapatsas on pystytetty Venäjän Tsaari Aleksanteri II:lle, joka vapautti Bulgarian ottomaanien vallasta Venäjän ja Turkin sodassa 1877-78.

Valkoinen rakennus patsasta vastapäätä on Parlamenttitalo.


Aleksanteri Nevskin Katedraali kultaisine kupoleineen. Katedraali on yksi maailman suurimmista ortodoksisista katedraaleista, kuten myös yksi Sofian symboleista ja suurimmista nähtävyyksistä.
Aleksanteri Nevskin katedraalin rakennustyöt käynnistettiin virallisesti vuonna 1882, jolloin peruskivi muurattiin, mutta pääosin rakentaminen tapahtui vuosina 1904-1912. Katedraali rakennettiin Turkin sodassa kuolleiden venäläisten sotilaiden muistolle. Sen suunnittelusta vastasi arkkitehti Aleksandr Pomerantsev. Katedraalin sisälle mahtuu noin 5000 ihmistä.


Kovin oli pilvistä Sofiassa, eikä aikaakaan...


Olen vanhanaikainen ihminen: kirjoitan matkapäiväkirjaa käsin pieneen muistikirjaan:


Serbian teillä ei malta silmiään ummistaa!


Millainen mahtaisi olla bussimatka näillä teillä? Ukko senkin tietää...




Pitkin Eurooppaa turkkilaisilla tuntuu olevan lusikkansa monessa sopassa. Tässä näyte siitä: linssikeittoa turkkilaisessa ravintolassa Serbiassa:


Vielä oli matkaa jäljellä. Seuraava raja lähestyi...


...ja sateenkaaren pää oli maissipellossa!


Vielä oli aikaa nautiskella yhdet kahvit ja haaskata viimeiset dinaarit






Ja tämä tapahtui huoltoasemalla Cornerissa :)



Perillä hotelli Actorissa oltiin melko myöhään ja kovin väsyneinä. Ja nälkäisinä.


Hotellin ravintolassa käytiin syömässä, oltiin ainoat asiakkaat ja palvelu oli loistavaa!

Havaijin kana:


Ja sitten unta palloon mukavissa huoneissamme  ZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ....