Powered By Blogger

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Virkistystä



Vapaaehtoistyöt ovat mukavia. Vähintään yhtä mukavia ovat virkistysillat, joihin vapaaehtoisia kutsutaan pari kertaa vuodessa. Tänään oli taas aika virkistäytyä!

Heti aamulla virkistyin, kun kurkkasin parvekkeelle: Ukko on istutellut kukkia. Vielä siellä riittää roinaa ja rompetta... siis tarpeellista tavaraa... niin paljon, että pöytä ja tuolit eivät sinne mahdu plus että siivota pitäisi oikein kunnolla. Kahteen vuoteen parvekkeella ei ole ollut elämää. Viime kesänä sitä ei tarvinnut laittaa, kun ei oltu kotimaassa juuri ollenkaan. Mutta nyt kun maailma ei meitä vie, niin yritämme pikkuhiljaa kaivaa parvekkeen esiin ja saattaa käyttökuntoon. Niitä aikoja odotellessa...




Työpäivän aikana virkistyin mm. tällä Kingiksellä :)



Illalla ajelin virkistymään sellaisille seuduille, jossa harvemmin ajelen...




Virkistävän kaunista!


Me vapaaehtoiset kokoonnuimme yhden vapaaehtoisen kotiin tekemään vielä kerran ennen kesää vapaaehtoistöitä. Viimeistelimme keskospeittoja. Emäntä huolehti myös siitä, että nälkäisinä ei tarvinnut vapaaehtoistyöskennellä: grillistä makkaraa ja muhkea salaattipöytä takasivat hyvinvointimme.

Sain käsiini tällaisen mukin:


Håll Sverige Rent 2015

Muumit ja Håll Sverige Rent –säätiö yhdistävät voimansa puhtaamman ympäristön puolesta Arabian Muumi-tuotteet ja Ruotsin Håll Sverige Rent –säätiö yhdistävät huvin ja hyödyn yhteistyöprojektissa. Säätiön kampanjaa puhtaamman ympäristön puolesta tuetaan erikoismuumimukilla, joka tulee saataville vain Ruotsin markkinoilla. Muki julkistetaan 12.2., ja sen teema liittyy vesistöjen suojeluun.

Muumipeikon luoja Tove Jansson rakasti merta ja luontoa. Luonnon suojeleminen oli hänelle itsestäänselvyys. Tove vietti kesiään rakkaalla saarellaan Klovharulla Pellingin saaristossa, ja hänen mieltymyksensä ulkoilmaelämään heijastui usein muumipeikkojen maailmaan, etenkin kirjassa Muumipappa ja meri.

70-luvulla Tove kuvitti yhdessä veljensä Lars Janssonin kanssa muumijulisteita yksinoikeudella Håll Sverige Rent -säätiölle kampanjaan Rädda Östersjön (Pelastakaa Itämeri). Helmikuussa Arabia tuo näiden julisteiden kuvituksen jälleen esiin Håll Sverige Rentille yksinoikeudella tehdyssä erikoismukissa.

Ruotsissa mukin ostaja edistää Håll Sverige Rentin työtä valistamalla lapsia ja nuoria. Järjestö opettaa lapsia pitämään ympäristöstä huolta ja kuinka pitää sitä siistinä. Kuva esittää, mitä ongelmia seuraa vesistöjen roskaamisesta, mutta muki muistuttaa myös kauniista luonnostamme.
Muki julkistettiin 12.2. Tukholman Junibackeniin avatussa Muumi-näyttelyssä.


Tästä mukista ei tietenkään kahviteltu!


http://www.hsr.se/stod-oss/kop-mumins-jubileumsprodukter


Keittiössä kävin kurkkimassa kesäistä kakkua:



...ja pian sain sitä kahvini kaveriksi! Taivaallinen kinuski-mansikkakakku!!!


Santsikuppi


Kotimatkalla bongailin jälleen kesäkukkia

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pelto-orvokki


Orvokeista kaikki tänään alkoi...


...orvokkeihin on hyvä myös lopettaa :) Virkistyneenä!

Yksi juttu... Iltalukemiseksi vielä yksi kahvimyytti:

http://www.makuja.fi/artikkelit/5150244/juomat/faktaksi-luultu-kahvimyytti-onkin-puppua-uskoitko-sinakin-tahan/


4 kommenttia:

  1. Kylläpä harmittaa, että tämä unohtui :( Sama kesä päät ja talvet vai miten se meni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oispa ollut lystiä, jos sinäkin olisit muistanut ;) tulla!

      Poista
  2. Minulta löytyy samainen muki. Varsin ihana :)

    VastaaPoista