Powered By Blogger

torstai 6. elokuuta 2015

Kotikaupungin uusia juttuja



Tänään olin töissä vain puoleen päivään asti, joten minulla oli aikaa katsella vähän kotikaupunkia. Vanhat suosikit pitävät, niistäkin vähän myöhemmin, mutta kaupunkiin on ilmestynyt myös jotain uutta...

Jokunen päivä sitten kävin jo katsomassa UUTTA JYVÄLÄÄ. Vanha Jyvälän kartano tuhoutui tulipalossa (tuhopoltossa) 13.11.2011

http://img.yle.fi/uutiset/arkisto/article5451924.ece/ALTERNATES/w580/tulipalo%20jyv%C3%A4l%C3%A4%20jyv%C3%A4skyl%C3%A4%203
Kuva täältä: http://yle.fi/uutiset/jyvalan_kartanopaloa_epaillaan_tuhopoltoksi/5452354





Jyvälässä olen harrastanut yksin ja yhdessä tyttöjen kanssa monen vuoden ajan. Palon aikoihin sain myös puolet palkastani Jyvälästä. Jyvälän kartano oli tuttuakin tutumpi, muistin, mikä yläkertaan vievistä portaista narahtaa... Tulipalo ja Jyvälän katoaminen olivat suuri suru.

Jyvälä ei noussut tuhkasta. Uusi Jyvälä on aivan oma lukunsa. Eri talo. Jyvälä kuitenkin ja ihan mukavan näköinen:






Tänään sitten puolikkaan työpäiväni jälkeen ajelin kohti kaupunkia pienen mutkan kautta ja kuvasin Yliopiston uusinta aluetta. Miellyttää minun silmääni:






Ja pyörä kulki, kulki vaan... Vastaan tuli ennennäkemättömiä maalauksia yhdessä tutussa alikulkutunnelissa:







Mutta nyt oli jo lounasaika ja vähän ylikin! Suunta oli koko ajan ollut kohti nepalilaista ravintolaa. Se ei ole uutta Jyväskylässä, vaan minulle hyvinkin tuttu paikka  ;)



Salaattia ja mangolassia:


Päivän kana -minulle vähän vähemmän tulisena:


Ja kyllä tässä blogissa kahviakin vielä juodaan!


Hyvän aterian ja mukavan jutustelun jälkeen (omistaja on entinen työkaverini!) matka jatkui...

...pariksi tunniksi vapaaehtoistöihin. Kävin pesemässä MLL:n perhekeskuksen vessat :)

Seuraava kohteeni on vanha myös nimeltään: Toivolan Vanha Piha



Poikkesin putiikeissa...


...mutta päivän pääkohde oli pihassa:


Pihateatteria!




Kaunis sää, lämmin ilta...



Katsomon penkit oli hauskasti päällystetty värikkäillä räsymatoilla:


Satuihin eksynyt oli sympaattinen pikku näytelmä. Sen jälkeen ajelin kaupungin laitoja pitkin kotiin, sillä en halunnut osua mielenosoituksen kohdalle... Mielenosoitukset ja mellakat ovat sen sortin uutuus kotikaupungissani, että ne kierrän mieluusti kaukaa.




4 kommenttia:

  1. Jyvälän opas tulikin juuri. Karmea kohtalo talolla, mutta ihanaa, että uusi saatiin rakennettua. Olisi taas niin monta ihanaa kurssia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös katselin kursseja sillä silmällä...

      Poista
  2. Apua! Hirveästi kaikkea uutta! Pitäisköhän käydä useamminkin? :D :D

    -Elinaffi

    PS. Kesti se Metsämörri sittenkin kauemmin kuin yhden päivän niinkuin ensin kuvittelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan aina kun siltä tuntuu ;) Juu, kahden päivän Metsämörri. Tykkäsin!

      Poista