Powered By Blogger

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Taas yksi loppu



Loppiainen päättää joulun pyhäpäivien putken. Tosin suomalaisessa kansanperinteessä on sanonta, jonka mukaan ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi”. Tuomaan päivä on 21. joulukuuta ja Nuutin nimipäivä 13. tammikuuta eli viikon päästä. Minun jouluni jatkuu aina Nuutin päivään asti :)

VAPAAPÄIVÄ! Mutta mitäs tästä tuumaat: "Juha Sipilän hallitus esittää osana kustannuskilpailukyvyn parantamispakettia, että loppiainen ja helatorstai muutetaan palkattomiksi vapaapäiviksi ja vielä vuosityöaikaa lyhentämättä. Jos töitä tehtäisiin noina päivinä, maksettaisiin niistä yksinkertainen palkka ilman korotuksia. Jos ne pidettäisiin vapaina, olisi ne niin sanotusti tehtävä sisään."

Tänään, loppiaisena, oli oikein kirpeä pakkassää. Päätin pysytellä sisätiloissa...


Sormet ovat viimepäivinä olleet kankeat ja nivelet kipeät. Sukkakudin etenee todella hitaasti...



Vuosien perinteeni on ollut käydä laulamassa Kauneimmat Joululaulut vielä kerran loppiaisena. Laulut lauletaan naapuritalossa, joten pakkanen ei pelotellut minua pysymään poissa tänäkään vuonna!


Tällä kertaa kauneimpien top kolmoseni on tässä:



Laulutilaisuudessa oli aivan erityinen tunnelma. Paikka on sotaveteraanien palvelutalo ja paikalla oli myös muutama veteraani. Suurin osa 30 laulajasta oli lähiseudun asukkaita, vanhempaa väestöä, meitä keski-ikäisiä, rippikoulunuoria sekä pikkulapsiperheitä. Pienimmät toivat mukavan lisän kauneimpiin joululauluihin omalla säihkysilmäisellä olemuksellaan ja hauskoilla tempuillaan. Lasten äitikin konttasi välillä pöydän alla... Arvaa vain, tekikö mieli mukaan!



Niin ja se luvattu loppu: lomani loppuu tähän ja huomenna on vuoden ensimmäinen työpäivä :)

6 kommenttia:

  1. Tuo Joulun lahja on yksi minunkin suosikeistani. Johtunee varmaan myös siitä, että kanttorimme teki siihen oivallisen 4-äänisen sovituksen, jota esitettiin Laukaan kirkossa sekä kauneimmissa joululauluissa että joulupäivän aamuna. Menee kylmät väreet vieläkin, kun muistelen, miten kauniisti laulu soi. Taitanee jäädä joulunajan ohjelmistoomme pysyvästi, mistä olen iloinen.
    Tosin nyt taitaa värisyttää myös se, että ulkona on pakkasta melkein -30 astetta.
    Hyvää ja aurinkoista talvipäivän jatkoa Sinulle. Koetetaan tareta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun lahjaa on töissä vedetty ;) Ja unohtui kirjoittaa, vaikka ajattelin, että yksi suuri tunnelman tekijä Kauneimmissamme oli ihana, kaunisääninen kanttorimme ja hänen heleät pianosäestyksensä. Kaunista!!!

      Meillä on niin monia syitä väristyksiin ;) Tarkenemista myös sinulle! Kesä on taas päivän lähempänä :D

      Poista
  2. Teillä on ihanan ihana matto!!!

    Ja olenko nyt ihan tyhmä, mutta puuttuiko top kolmosesta se kolmonen? Vai oliko kyseessä kompa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiitti :) Et ole tyhmä... Annan vinkin: Kahteen kuvaan mahtuu kolme laulua ;)

      Poista
    2. No kappas! Jouluyö oli jäänyt vähän varjoihin... :)

      Poista
    3. No kato ku yöllä on pimeetä ;) Siinähän se arvoitus ratkesi: Jouluyö, juhlayö on hirmuisen ihana. Ja jo lapsena päätin, että joskus vietän joulun siinä pikkukylässä, jossa se on kirjoitettu ;)Aivan Saksan rajalla sijaitsevan Oberndorfin kylän Nikolaus-kirkon kansan joukossa vielä joskus laula Stille Nacht, Heilige Nacht...

      Poista